Päivän Ilkkaa lukiessa sattui silmään Suoraa puhetta -palstan kirjoitus Heikki Santalalta Kauniaisista. Heikki Santalan mielestä homoudesta on tullut hyve. Hän on presidentinvaalien alla peloissaan siitä, että Suomesta olisi tulossa Homolandia. 
Santalan kirjoitus on näkökulmaltaan kapea ja mustavalkoinen: Hän mm. luokittelee homouden sairaudeksi ja niputtaa 120 000 Haavistoa äänestänyttä helsinkiläistä homoiksi. Noin kuudestasadastatuhannesta (600 000) helsinkiläisestä tuskin ihan noin suuri määrä on homoja. Tiedoksi: Haavistoa äänestetään myös muista syistä, kuin sukupuolisen suuntautumisen vuoksi.
Itse toivon Haavistolta, että hän pyrkisi rajaamaan keskustelua. Hänellä on johdonmukainen, pitkä ura vaikuttamisessa ja hänen työnsä moraaliset arvot ovat peilattavissa sitä taustaa vasten. Pekkana olisin itse hyvin väsynyt kyseisen homoteeman vatvomiseen. Keskustelu on välillä hyvin aggressiivista ja jo laillisuuden rajoilla liikkuvaa. Kaikki ne, jotka ovat netissä pyörineet kommenttipalstoilla, tietävät miten provosoivaa, tahditonta ja vihaista puhetta sieltä löytyy – suurimmaksi osaksi nimettömänä tietenkin. Yleisemmin ajateltuna, tämä on yksi muoto kiusaamisesta ja sen hyväksymisestä. Siihen presidenttiehdokkaat voisivat arvojohtajana ottaa kantaa.
Tasa-arvoisessa maassa, jossa ihmistä katsotaan silmiin hänen erilaisuudestaan huolimatta, on kaikkien hyvä asua. Sukupuolisen suuntautumisen vuoksi koettu syrjintä on tasa-arvoasia. Me emme ole tasa-arvoisia, ennen kuin tulemme kutsutuiksi perhejuhliin puolisoina ja meidät voi ikuistaa valokuviin. Me emme ole tasa-arvoisia, ennen kuin uskallamme tulla kaapista ja vanhat ystävät pysyvät ystävinä senkin jälkeen, kun tietävät. Me emme ole tasa-arvoisia, ennen kuin sukupuolinen suuntautuminen ei vaikuta työnsaantiin, työpaikkakiusatuksi tulemiseen tai uralla etenemiseen. Homolandiaa en havittele. Minulle riittäisi Tasa-arvola.
Jouko Enkelnotko
näyttämötaiteilija
